Vainoamisen maallisena selityksenä toimii narsismi, jonka äärimmäisenä muotona voidaan pitää psykopatiaa. Näitä voidaan pitää vaikeina personaallisuushäiriöinä, jotka eivät kuitenkaan vaikuta syyntakeisuuden arviointiin. Niihin ei liity suoranaista psykoottisuutta eli todellisuuden tajun häiriintymistä. Toisaalta ainakin vainoharhaisuutta voi vainoamiseen liittyä, ja narsistin taitavaa ja tehokasta manipulointikykyä voi osaltaan selittää se, että tällainen henkilö saattaa itsekin uskoa valheisiinsa - eli vääristyneeseen todellisuuteensa.
Narsismin synnystä on teorioita, joiden kova ydin lienee se, että kyseessä on varhainen persoonallisuuden kehityksen häiriö, jonka korjaamiseksi pitäisi mennä varsin syvälle persoonallisuuden rakenteeseen. Tämä on nykykäsityksen mukaan kutakuinkin mahdotonta - varsinkin kun narsismiin kuuluu oman vajaavuuden voimakas torjunta, mikä estää sairaudentunnon, ja sellaista potilasta on vaikea hoitaa, joka kieltää olevansa sairas eikä halua parantua.
Muutoin lienee jonkinlainen konsensus siitä, että häiriö liittyy joko liiallisen ihailun tai hylkäämisen kokemuksiin varhaislapsuudessa. Näitä tieteen tarjoamia selitysmalleja voisi pitää jopa täysin ristiriitaisina, mutta toisaalta ne molemmat viittaavat siihen, että kyse on kypsymättömästä persoonallisuudesta, jonka keskeinen ongelma on kyvyttömyys käsitellä rakentavasti häpeää. Häpeälliset tilanteet laukaisevat narsistisen raivon: narsisti taantuu pienen lapsen tasolle kuin uhmakohtauksen saaneena.
Vainoamisen tieteelliset eli maalliset selitysmallit ovat siinä mielessä turhauttavia, että häiriön etiologiasta on vaikea sanoa mitään varmaa; emmehän voi pieniä lapsia altistaa erilaisille riskitekijöille sen tutkimiseksi, tuleeko heistä narsisteja vai ei. Lisäksi kuten todettu, tiede ei tarjoa myöskään mitään parannuskeinoa tähän häiriöön. Narsismin uhreille tarjotaan ratkaisuksi lähinnä sitä, että pakene heti kun voit. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.
Viranomaisten puoleen voi toki yrittää kääntyä, mutta aivan liian tavallinen tarina on se, että narsistin uhri huomaakin itse olevansa syytettynä kaikista niistä asioista, mitä narsisti on tehnyt. Viranomaiset ovatkin tämän ilmiön suhteen aivan liian tietämättömiä. Heitä ei voi syyttää siinä mielessä, että esimerkiksi oikiksessa ei opeteta narsismista mitään. Toiseksi tämä on niin outo ja vaikea ilmiö, että sitä ei kunnolla tajua ennen kuin on itse sen kokenut.
Koska maalliset selitykset ja maallinen esivalta eivät tunnu asiassa auttavan, on paradoksaalisesti looginen vaihtoehto turvautua hengellisiin selityksiin. Kun narsisti regressiokohtauksissaan vääntelee naamaansa, solvaa poikkiteloin asettautuneita uhrejaan mitä alatyylisimmin termein, käy myös fyysisesti käsiksi, tuijottaa, räkii ja käyttäytyy kaikin tavoin kuin lastentarhan pihalla, ei itse asiassa tunnukaan niin kaukaa haetulta ajatella, että hän toimii jonkinlaisen pahan voiman vallassa. Niin ja tuijottaessaan meitä hän myös mutisee partaansa kirouksia! Oma evankelisluterilainen kirkkomme ei juurikaan pidä esillä persoonallisen pahan ongelmaa, mutta ainakin Lea Kujanpään kirja "Ettei tarvitse pelätä" muutaman vuoden takaa tuo aihepiirin kiinnostavalla tavalla esiin.
Koska perheemme on täysin epätoivoinen ja rääkätty puolitoista vuotta jatkuneen vainoamisen takia, kaikkia laillisia keinoja avun saamiseksi pitää kokeilla. Niinpä toritin krusifiksin, joka saapui tänään hengen miehen toimesta oikein kotiinkuljetettuna. Toisin kuin viranomaiset, tämä mies ymmärsi heti, mistä oli kyse, ja aloitti spontaanin rukouksen, jossa toivottiin vainoajalle rauhaa ja viranomaisille viisautta. Mikä mielenkiintoista, juuri samaan aikaan miehen saapuessa vainoaja oli ajellut kotimme edustalla kuorma-autollaan, ja rukouksen aikana myös vainoajan puoliso ja lapsi ilmestyivät kotimme eteen seisomaan. Hengelliseen selitysmalliin kuuluu, että kun pahan voimaa vastaan noustaan, paha koittaa vastustella ja järjestää näytöksen. Oliko tästä kyse? En voi kuin nöyrtyä tämänkin kysymyksen edessä.
